15. maaliskuuta 2012

Kerhomummo ja -vaaritoiminta


 Lempäälän seurakunnan päiväkerhoissa on käynnistynyt kerhomummo ja -vaaritoiminta.

Mummo tai vaari vierailee kerhossa silloin tällöin ja on odotettu vieras.
Tärkeänä tehtävänä mummolla ja vaarilla on olla lisäkorvina ja -käsinä.
He lukevat lapsille satuja, leikkivät ja pelaavat heidän kanssaan ja kuuntelevat lasten juttuja.
Lapset nauttivat saadessaan kertoa kuulumisistaan ja esitellessään leluja ja tavaroita.


Sen lisäksi, että lapset nauttivat mummon tai vaarin läsnäolosta, on käymisellä paljon annettavaa myös itse mummolle tai vaarillekin.
"Voin suositella tätä toimintaa kaikille, jotka vain haluavat toimia lasten parissa. Esimerkiksi yksin jääneille tästä voi olla paljon iloa. Joillekin voi olla korkeampi kynnys toimia vieraampien lasten kanssa, mutta kannattaa kokeilla", kerhovaari kehottaa.


Kerhovaarina toimii tällä hetkellä Kuljun päiväkerhossa Jouko Rautkivi ja Hakkarin päiväkerhossa Anja Ruotsalainen.

Toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä lapsi- ja perhetyön työalajohtajaan Lea Blomqvistiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti